Keliin sopimattomat, ominaisuuksiltaan erilaiset tai ajoneuvoon sopimattomat renkaat edustavat noin kolmannesta kaikista rengasriskeistä. Keliin sopimattomat renkaat ovat tyypillisesti nastattomia talvirenkaita tai kesärenkaita lumisella tai jäisellä talvikelillä. Talvirenkaiden käyttöä vetisellä kelillä ei ole arvioitu kertaakaan riskitekijäksi.

Ominaisuuksiltaan erilaiset renkaat merkitsevät useimmiten sekarengastusta kesä- ja talvirenkaiden välillä. Mukana on myös tapauksia, joissa samassa autossa on sekä uusia että kuluneita renkaita. Ajoneuvoon sopimattomat renkaat tarkoittaa yleensä ylimitoitettua vanne- ja rengaskokoa. Sopimattomiin renkaisiin liittyvät riskit ovat hieman vähentyneet viime vuosikymmeneen verrattuna.

Puutteita ajokelien ennakoinnissa Talvirengaspakon aikana joulu-, tammi- tai helmikuussa on sattunut 2000- luvulla vain kaksi kesärenkailla aiheutettua kuolonkolaria. Loka-marraskuussa vastaavia onnettomuuksia on tapahtunut peräti kymmenen, joten syksyn ensiliukkaat tuntuvat yllättävän autoilijat yhä uudelleen. Test Worldin sadekelitestien mukaan talvirenkaita ei voi ajaa turvallisesti loppuun edes kesäkaudella. Puoliksi kulunut talvirengas näyttäisi olevan märkäominaisuuksiltaan yhtä huono kuin täysin loppuunajettu kesärengas. Riskejä ei ilmeisesti tiedosteta, sillä joka kymmenes ajoi rengasratsiaan talvirenkailla syyskuussa 2015